Upea kotimainen joulukuusi kotiin toimitettuna

Toimitamme kattavasti Uudellamaalla, Turussa, Tampereella, Oulussa, Lahdessa ja Jyväskylässä.

Tarkista saatavuus //

>>Toimituspäivät ja tietoa toimituksen kulusta

Huom. muista kotiinkuljetuskuusen välttämätön tyven sahaaminen uuden imupinnan aikaansaamiseksi.

Kuusemme ovat lajikkeeltaan suomalaisia metsäkuusia. Kuuset ovat joulukuusiksi kasvatettuja, vuosien varrella muotoonleikattuja upeita puita. Kuljetusmaksu on 23,90 € kaikkiin mahdollisiin toimitusosoitteisiin.

Saitko lahjakortin? Muista lisätä koodi ostoskorissa. 

Joulunaikaan on aina kova kiire ja jouluvalmisteluihin jää aina liian vähän aikaa. Arjen venyessä ja paukkuessa kaikki helpotukset ovat varmasti tarpeellisia. Mikäs sen helpompaa kun jättää kuusen kuljetus kotiin muiden tehtäväksi – kaikki omalla autolla kuljetuksen kokeneet tietävät kuinka vaikeaa on saada kuusi on sovitettua sisälle autoon ja niitä neulasia jää aina hieman autoon. Eikä se yksi imurointikerta riitä mitenkään – neulasia löytyy vielä vappunakin!

Jouluinen tunnelma siis syntyy vähemmälläkin stressaamisella ja vaivalla – päämääränä on kuitenkin rauhoittua, rentoutua ja nauttia!

Vuoden 2026 toimituspäivät julkaistaan myöhemmin.

Helsinki, Espoo, Vantaa ja lähialueet

Turku

Tampere

Oulu

Lahti

Huom. Jos jäljellä on enää yksi vaihtoehto toimituspäivälle, niin se tulee tilaukseen automaattisesti. 

  • Valitsemaasi toimituspäivää edeltävänä päivänä kuljetusliike tarkentaa toimituksen 1 tunnin aikaikkunaan

  • Noin 5-15 min ennen (kuljettajan lähtiessä edellisestä paikasta) saat tekstiviestillä lisäilmoituksen että kuljettaja on tulossa

Meiltä löytyy pieniä kuusia, korkeudeltaan 120 cm-150 cm, jotka sopivat hyvin pöytäkuusiksi tai vaikka lasten huoneeseen. Isoimmat kuusemme ovat korkeudeltaan 210-240 cm ja niillä on helppo täyttää laajempikin tila. Joulukuusi ansaitsee arvoisensa paikan. Kannattaa ottaa huomioon, että kuusenjalka sekä tähti tarvitsevat tilaa. Kun kuusen korkeus on noin 0,5 metriä matalampi kuin huonekorkeus, se ei näytä siltä, että ahdettu liian pieneen tilaan.